Suomen Sopimuspalokuntien Liitto

Virojoen VPK valtakunnallisen tunnustuksen saaja

Vuoden 2017 sopimuspalokunnaksi on Suomen Sopimuspalokuntien Liitto (SSPL) valinnut Virolahden kunnassa sijaitsevan 120 vuoden ikään ehtineen Virojoen VPK:n. Se on Kymenlaakson pelastuslaitoksen sopimuspalokunta.

Huomionosoituksen palokunnalle luovutti Suomen Sopimuspalokuntien Liiton (SSPL) toiminnanjohtaja Isto Kujala Virolahdella 26.8.2017. Kujalan mukaan SSPL haluaa vaikuttaa siten, että koko Suomessa huolehditaan kansalaisten turvallisuudesta. Pelastustoimen palvelut turvataan harvaan asutussa maassa suurimpien taajamien ammattipaloasemilla ja noin 90 %:issa maan pinta-alasta sopimuspalokuntien avulla. Myös suurissa taajamissa on sopimuspalokunnat tukemassa ammattipalokuntien toimintaa suuremmissa ja päällekkäisissä tilanteissa.

Vuoden sopimuspalokunnan valinta on osa SSPL:n työtä, jolla halutaan tukea ja kannustaa sopimuspalokuntatoimintaa, toisaalta tehdä tunnetuksi myös VPK- ja muita palokuntayhdistyksiä. Nyt Virojoen VPK:lle luovutettu kunniamaininta on tunnustus koko palokunnan henkilöstölle, niin sen hälytys- kuin yhdistystoimintaan osallistuville jäsenille, toteaa Kujala.

SSPL nimeää vuosittain vuoden sopimuspalokunnan. Tällä valtakunnallisella kunniamaininnalla liitto haluaa tänä vuonna korostaa hyvin toimivan, oman alueensa kaikkiin hälytystehtäviin osallistuvan valmiuspalokunnan merkitystä pelastustoimelle.

Virojoen VPK:n valintaa vuoden 2017 sopimuspalokunnaksi SSPL perustelee seuraavasti:

- palokunnan hälytystehtävät huolehditaan sopimuksen mukaisesti ja palokunnan lähtövarmuus on hyvä

- palokunta toimii ammattimaisella otteella ja sen jäsenten osaamisesta pidetään huolta hyvällä koulutuksella ja harjoitustoiminnalla

- palokunnassa on hälytystehtäviin aina suhtauduttu vapaaehtoisuutta ja harrastajamaisuutta vahvemmin

- toisaalta hyvä palokuntahenki ja vapaaehtoisuus on toiminnassa ja jäsenistössä myös selvästi näkynyt

- yhdistyksellä on suuri hälytysosasto – yhteensä 36 henkilöä, joista miehiä 29 ja naisia 7

- kahdessa eri ikäryhmässä toimivassa nuoriso-osastossa on 19 tyttöä ja poikaa

- naisosasto keskittyy hälytysosaston huoltoon ja nuoriso-osaston toiminnan tukemiseen 10:llä jäsenellään

- myös palokunnan harrasteryhmä toimii säännöllisesti korjaten vanhaa kalustoa ja muodostaen palokunnan reservin

- Virojoen VPK:lle rajan läheisyys tarkoittaa valmiutta hälytystehtäviin myös Venäjän puolelle

Kunniamaininnan ovat saaneet 2003 Heinäveden VPK, 2004 Konginkankaan VPK ja Äänekosken VPK, 2005 Sodankylän VPK, 2006 Nurmon VPK, 2007 Hitis FBK (Hiittisten VPK), 2008 Harjunalustan VPK, 2009 Taivassalon VPK, 2010 Anjalan VPK, 2011 Kauhavan palokunta, 2012 Tirilän VPK, 2013 Punkaharjun VPK, 2014 Porin VPK, 2015 Pyhäsalmen VPK ja 2016 Kustavin VPK.

Suomessa on 709 sopimushenkilöstöön perustuvaa palokuntaa, joissa toimii 13 400 hälytyskelpoista palokuntalaista. Sopimuspalokunnat huolehtivat pelastustoiminnasta alueella, joka on noin 90 prosenttia Suomen pinta-alasta. Sopimuspalokunnat osallistuvat noin 60 prosenttiin vuosittaisista pelastustoimen hälytystehtävistä. Päätoimista pelastustoimen ammattihenkilökuntaa Suomessa on noin 4000. Vuorokauden ympäri toimivia ammattipaloasemia on 112.

SSPL on vuonna 2001 perustettu sopimuspalokuntien, vapaaehtoisten palokuntayhdistysten ja HSPK-yhdistysten (henkilökohtaisen sopimuksen sopimuspalokuntien palokuntayhdistykset) valtakunnallinen järjestö.

Lisätiedot: toiminnanjohtaja Isto Kujala 040 075 2364, isto.kujala@sspl.fi www.sspl.fi  Twitter: @SSPL2014

Virojoen VPK: palokunnan päällikkö Toni Puhakka 040 752 4614